urhovasen.png
Hippojen synkkä syksy

Hippolauman hyvin alkaneet liigapelit ovat muisto enää.... Pari viikkoa sitten seuran kovapalkkaisimmat ja kirkkaimmat tähdet olivat edustamassa Paimion värejä kansainvälisessä koitoksessa Varsovassa ja kakkosketjun miehet + seniorit lähtivät urheasti haastamaan sarjajohtajaa. Haastamiseksi tällä kertaa jäi, FAST liikkui nimensä mukaisesti ja kasvatti tasaiseen tahtiin maalitiliään, hippojen tyytyessä vähän verkkaisempaan tahtiin - ja pisteeksi telex Varsovasti kertoi sielläkin tulleen pataan about samoilla numeroilla.

Seuraavaan koitokseen lähtettiin kaatamaa YIT:tä, Hantan kasvattajaseuraa. Perussetti 8 pelaajaa + Sauvon Hasek. Ensimmäinen erä vielä piti tasatilanteessa toivoa yllä. Toisessa erässä tulikin sitten kyytiä, ja alkoi väkikin käydä vähiin, kun ensin ylikierroksilla käynyt Hantta körmyytti vanhoja seurakavereitaan tavalla, joka ei raitapaitaa miellyttänyt - hattutemppu ja suihkuun 2 erän alussa. Toinenkin hattutemppu, tai pitäisikö hippotyyliin paremmin sanoa konjakkitemppu, osui samaan otteluun. Kaikki arvannevat kuka se quarterbakki oli, joka teki Hantalle hetken kuluttua seuraa. 8-3 vastustajalle loistivat taululla päätössummerin soidessa.

Joulukuukaan ei tuonut käännöstä hippojen alamäkeen. 5.12. kaukalon täytti keltainen härkälauma ja virtahepojakin oli kahden kentällisen verran mutta nyt ei auttanut väenpaljouskaan. Nätisti kiekkoa siirrellyt vastustaja laittoi useamman kiekon tyhjiin ja karvasi agressiivisesti kiekon pois hipoilta. Meinasivat viedä ihan kuus-nolla mutta Seppo sentään narutti härkävahdin rankkarissa, joten yksi saatiin.